Skip to content
Suomalainen perheyritys vuodesta 1951

Intoa tekniikkaan vuodesta 1951

Machinetool-03440_edit3

Tekniikka on ihmistä varten

 

Tarinamme alkoi innostuksesta. Härveleistä, koneista ja laitteista. Ja ennen kaikkea niistä mahdollisuuksista, joita ne avasivat sodanjälkeisessä Suomessa. Vuodesta 1951 on maailma paljon muuttunut, mutta yksi asia pysyy. Tekniikka on yhä ihmistä varten.

Me olemme MACHINE TOOL, tekniikasta yhä uudelleen ja uudelleen innostuva joukko.
Toimimme maahantuojana ja myymme ammattilaisten nosto-, hitsaus- ja turvatarkastuslaitteet ja yhteistyörobotit, sekä tuotamme tuki- ja huoltopalvelut myymillemme tuotteille. Tehtävämme on varmistaa, että saat niistä kaiken irti.

Machine Toolin alkuaskeleet

Jorma Parkkivaara perusti kumppaneineen yhtiön
1. päivänä helmikuuta 1951.

Parkkivaaran yritykseen tuoma pääoma oli ”kirjoituspöytä seitsemällä laatikolla” ja Bijou-merkkinen, vähän käytetty matkakirjoituskone, yhteishinta 23 000 markkaa. Yhtiön ensimmäinen toimitila oli Unioninkatu 39 A:ssa, jossa oli vuokrahuone päiväkäyttöön.

Jo seuraavana vuonna Parkkivaara jäi käytännössä yksin viemään yritystä eteenpäin.

Ensimmäiset tuotteet tulivat Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan Teekkarikylän Rakennustoimikunnalta. Ylioppilaskunta oli saanut teekkarikylän rakentamiseen avustuksena Yhdysvaltain ylijäämävarastosta mitä moninaisempia tavaroita. Sisaryhtiö Euroopan Tuonti Oy oli ostanut ne ja myi ne juuri perustetulle Oy Machine Tool Co:lle alkuvarastoksi.

Vuonna 1953 yritykset muuttivat Helsingissä osoitteeseen Kasarmikatu 15, vanhaan Kaartin maneesin ikkunattomaan vinttikerrokseen, monen muun aloittelevan yrityksen joukkoon. Huoneita oli neljä, joista yksi toimi yritysten ensimmäisenä varastona. Vesijohto ja muut mukavuudet olivat käytävän varrella, yhteisinä muiden vuokralaisten kanssa. Ensimmäisille messuille osallistuttiin keväällä 1954.

MAC historia

Miksi suomalaiselle yritykselle englanninkielinen nimi?

Ei hienostelun vuoksi vaan siksi, että Helsingin Puhelinyhdistyksen uuden puhelinluettelon latomisessa loppuvuodesta 1950 oli ehditty jo ohi K- kirjaimen. Kone- alkuista nimeä ei olisi saanut yli vuoteen puhelinluetteloon.

Tieto uudesta yrityksestä piti saada nopeammin tulevien asiakkaiden tietoisuuteen. Mitä tehdään? Englannin kielen taidosta oli apua: kone = machine ja työkalu = tool. OY MACHINE TOOL CO. Siinä se oli. Hyvä nimi, varsinkin ulkomaita ja vieraskielisiä ajatellen. Yrityksen toiminta-ajatuksenahan oli tuoda maahan koneita, työkaluja ja raaka-aineita teollisuuden voimakkaasti kasvaviin tarpeisiin.

Suomalaisille asiakkaille ”masinatuoli” oli alkuun vähän hankala lausua ja kirjoittaa. Onneksi Euroopan Tuonti oli helpompi. Machine Toolin historiaan liittyy oleellisesti Euroopan Tuonti Oy, joka oli aloittanut toiminimenä jo vuonna 1935. Osakeyhtiöksi yhtiömuoto muutettiin perustavassa yhtiökokouksessa 24.3.1950.

Yritykset toimivat yhdessä, mutta kummallakin oli oma tuotevalikoimansa. Silloisen liikevaihtoverojärjestelmän takia sisaryritys- tai yritysketjut olivat tarpeellisia.

machinetool_retrolaatikko

Tarvitsetko apuamme?

Ota meihin yhteyttä kun tarvitset lisätietoja tuotteistamme ja palveluistamme. Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään ja saat meiltä kaipaamasi ratkaisut.

 

 

 

 

 

yhteyslomake_cobot