Post Fetaured Image

Machine Tool Blogi

Ota suunta kohti Lepaan vihernäyttelyä

Kirjoittanut Oy Machine Tool Co 17.8.2018 16:13

Lepaa2018_1

Lepaan jo 55. kertaa järjestettävä vihernäyttely pidetään tänä vuonna 16. - 18. elokuuta. Puutarha- ja viheralan ammattilaisille suunnattu kesätapahtuma Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön alueella on kerännyt tänä vuonna yhteensä 191 näytteilleasettajaa. Lepaalla kannattaa käydä jo tapahtuma-alueen laajojen puistojen ja historiallisten rakennustenkin takia, mutta alueelta löytyy myös kiinnostavia näytöksiä, lähialueen satotuotteita sekä viheralan yritysten osastoja.

Messujen ensimmäisenä päivänä kävijöitä oli 2775 ja tapahtumaan ehtii vielä lauantaina kello 10–16.

Lepaa2018_5

Messukävijät pääsevät testaamaan käteviä Probst-kivityökaluja Citykoneen osastolla U146. Osasto on helppo löytää heti sisäänkäynnin jälkeen oikealta (katso alueen kartta). Paikalla on myös Machine Toolin oma asiantuntija, jolta kannattaa kysyä tarkemmin kivityökalujen käyttökohteista ja eri malleista.

Lepaa2018_3

Käy testaamassa esimerkiksi käsikäyttöistä PPH-ladontakahvaa tai VH-alipainetarrainta, joilla raskaiden kivilaattojen käsittely käy helposti.

Lepaa2018_2

 Kuvassa vasemmalla pareittain käytettävät BZ-reunakivisakset.

Aiheet: Nostaminen