Skip to content
Suomalainen perheyritys vuodesta 1951

Napakka infotilaisuus turvallisuusalan ammattilaisille

Saimme kunnian järjestää turvalaiteinfon 29.11.2017 osana Rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnan täydennyskoulutusta. Tämä läpivalaisulaitteiden ja metallinilmaisinporttien käyttäjien täydennyskoulutus sisälsi kaksi lähiopetuspäivää, joissa käytiin läpi mm. säteilyturvallisuutta ja turvatarkastusteknologiaa.

Suurta mielenkiintoa herättänyt koulutus keräsi runsaasti osanottajia ympäri Suomea. Myös seuraavaan helmikuussa 2018 järjestettävä täydennyskoulutukseen sisältyvä turvalaiteinfo pidetään koulutustiloissamme.

Antti Hamari.jpg

Täydennyskoulutuksesta vastaava yliopettaja Antti Hamari Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta pitää tärkeänä vankiloiden turvalaitekannan yhdenmukaistamista tulevaisuudessa. Aiemmin laitehankinnat on tehty itsenäisesti yksikkökohtaisesti, mikä on johtanut  siihen, että laitekanta eroaa toisistaan valtakunnallisesti.

Machine Tool turvalaitekoulutus.jpg

Infopäivän aikana esittelimme markkinoilla olevia turvatarkastuslaitteita ja niiden teknologiaa edustamiltamme laitevalmistajilta. Paikallaolijat pääsivät myös itse testaamaan laitteita ja esittämään turvalaiteasiantuntijoillemme kysymyksiä. Kiitos osallistujille aktiivisuudesta ja hyvistä kysymyksistä!

Emis-Mail.jpg

Myyntipäällikkö Elise Kuorikoski esittelee postin tarkastukseen tarkoitettua EMIS MAIL -metallinilmaisinta.

Metallinilmaisinportti.jpg

Turvalaiteasiantuntijamme Mikko Halonen käy läpi metallinilmaisinportin tärkeimpiä ominaisuuksia ja esittelee helppokäyttöisen sirukorttitoiminnon turvallisuusluokan nopeaan vaihtamiseen. Esittelyssä vankiloihin tarkoitettu SMD600 Plus -metallinilmaisinportti.

Läpivalaisulaite.jpg

HI-SCAN 6040C -läpivalaisulaitteen kuvanlaadun testausta STP-salkun avulla.

 

Järjestämme mielellämme myös muille asiakkaillemme turvalaitekoulutuksia ja -infoja. Kysy lisää!